Artsyjen kanssa tehtailtiin eilen joulukortteja, Kameleontit oli niin nopeita, että joulukortit ehti mennä jo kotiin, ennen kuin kerkesin ottaa kuvia. Hienoja kaikki jokatapauksessa! Pystykuvien laitossa tänne blogiin on ollut minulla ongelmia, siksi Vinnari on ollut "hiljaa" viimeaikoina. Yritän korjata ongelmaa joululoman aikana.

Sanallisesti kerrottuna olemme tehneet Kameleonttien kanssa mm. kankaanpainantaa kasseihin perunaleimasimilla, kokeilleet akvarellimaalausta suolan kanssa, taiteilleet tussityönä omat mandalat, teimme seinälle ripustettavat taulut kostealle kankaalle uusilla Inktense Block- "liiduilla" jotka kuivuessaan ovat vedenkestäviä.  Tauluihin ompelimme pajunoksat ylä-, ja alareunaan tueksi. Artsyjen kanssa tehtiin myös mandalat ja taiteiltiin suurelle levylle "tunnustelutaulut", joita siis voi aistia muutenkin kuin katsomalla, esim. koskettamalla ja samassa yhteydessä tutustuimme kankaankovettimen käyttöön. HotDogsit tekivät ilmanpallon päälle sanomalehtipaperisuikaleista kuumailmapallot, joihin tehtiin säilyketölkistä kori. Näistä kuvia myöhemmin jahka kuvanlaitto onnistuu, viimeistään kevätnäyttelyssä kaikki herkut nähtävillä. Eli siis taidetta on syntynyt vaikka teokset ovatkin opistolla jemmassa näyttelyä varten! 

20161213_185551.jpg

20161213_185606.jpg

20161213_185600.jpg

Outileena, Reeta ja Elina opet, pääsimme myös koulutuspäivään Manner Taidetarvikkeet/Konsta shopin tiloihin Tampereelle tässä taannoin. Hieno päivä, jossa saimme tutustua uusiin jännittäviin materiaaleihin ja saimme uutta inspiraatiota opetuksiin! Kiitos Konsta Shopille tästä mahdollisuudesta.

KIITOS REIPPAILLE OPPILAILLE KULUNEESTA SYYSKAUDESTA, hienoa on ollut oppia yhdessä! Ja hyvää joulua kaikkiin koteihin. Ensi vuonna tavataan taas, Vinnarissa opetukset jatkuvat 10.1.2017. Nähdään silloin.

t. Reeta -ope